Sivut

lauantai 31. elokuuta 2013

pähkinäinen kakkupohja (kelpaa sellaisenaankin!)

Olen kerran pienempänä tehnyt täytekakun vahingossa kuivakakkupohjaan. Kaikki ihmettelivät ja kummastelivat kuinka olenkaan saanut niin hyvän ja mehevän kakun aikaan, ja totesin laittaneeni kaikkea mitä ohjeessa vain oli, jauhoja, munia, rasvaa, sokeria, leivaria.. Ja siinähän se ratkaisu tuli. Kakku ei ollut tavalliseen sokerikakkupohjaan tehty. Mutta täytyy sanoa, se oli ehkä yhtiä parhaimpia virheitäni.

Nyt en tehnyt vahingossa, vaan tahallaan kuivakakkupohjan mutta pähkinäisenä versiona. Lisäisin hyvään ja helppoon tavalliseen kuivakakku ohjeeseeni pähkinää ja mantelia sekä lirauksen maitoa, ja vola. Täydellisen pehmeää ja pähkinäistä. Myöhemmin illalla se saa lakka täytteen. Ja hei, tämä kakku sopii ihan pelkilteenkin tarjoiltavaksi, tee se vain kuivakakkuvuokaan silloin.




Pähkinäinen kakkupohja

200g margariinia
2dl sokeria
3kananmunaa
2tl vaniliinisokeria
3dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta

50g mantelilastuja
50g hasselpähkinärouhetta
½dl maitoa

-Vatkaa pehmennyt margariini ja sokeri.
-Lisää kananmunat yksi kerrallaan joukkoon.
-Sekoita kuivat aineet keskenään, ja lisää jauhoseos vähitellen sokerivoin sekaan.
-Lorauta maito taikinaan, sekoita joukkoon pähkinät ja mantelit.
-Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan ja levitä tasaisesti.
-Laita 175 asteiseen uuniin n. 50-60 minuutiksi, tai kunnes reunat irtoavat vuoasta ja pinnan väri on miellyttävän ruskea.