Sivut

perjantai 29. kesäkuuta 2012

eväitä ja pikkusuolaista.

Kuinka paljon halvemmaksi tulee ottaa itse eväät mukaan, kuin mennä ostamaan kaupasta taikka ruokapaikasta sapuskaa? Kotoa pakastus tai eväsrasiaan vain ja laukkuun mukaan! Ruokaisten salaattien variaatiot ovat yleisiä minun laukusta löytyviä yllätyksiä.


Kreikkalainen salaatti kermajuustosta


Halloumjuusto-leipäset

halloumjuustoa
½sipuli
oliiviöljyä
1dl pakastevihanneksia
½tomaatti
sweet chilikastiketta
2 leipää

Kuullota pannulla suikaloitu sipuli oliiviöljyssä, lisää pian pannulle myös pakastevihannekset ja lämmitä kunnes niistä on haihtunut sulamisneste pois. Siirrä seos odottamaan hetkeksi sivuun ja paista pannulla oliiviöljyssä halloumjuustosiivut.
Sivele leivät chilikastikkeella ja lämmitä ne pannulla/mikrossa, lisää päälle kasvisseos ja halloumit.

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Juhannusruokaa.

Tässä on tovi mennyt ettei ole hirveämmin kerennyt päivittelemään tänne blogin puolelle keittiön kuulumisia. On jotain tullut väsättyä mutta mm. ystävien luona ollessa ja kokkaillessa siellä porukalla ei tietenkään tule kameralla mitään kuvia kummoisemmin nappailtua. Jussia vietin eräällä mökillä, ja tarjoiltavaa kukin toi vähän mitä oltiin sovittuna. Kyllä maha pinkeänä kaikki sai kulkea monenmoisten herkkujen jälkeen. Kuvapläjäys! Nämä eivät tosiaan ole järjestyksessä ja vain ripaus juhannuksen menyystamme, eikä kaikki siis ole minun kädenjälkiäni. Puolukkapiirasta jonka vein myös itse, ei ole edes kuvaa. Kuiten sanoin, vain ripaus koska en tosiaan muistanut kuvata kaikista kuvia joten voin kertoa että mm. oli sipulipiirakkaa, tonnikalapitsaa, kirsikka- ja raparperikookospiirakoita, erilaisia sillejä, salaatteja, uusia perunoita,täytettyjä herkkusieniä, makkaraa että jotain punaista lihaa grillattavana myös, tietenkin halloumia (jotka pääasiassa taisin itse syödä.)

kanapossuwokki

pähkinäiset pikkuleivät tällä kertaa suklaakookos päällysteellä, minun bravuuri!

kirsikkapiirakka ja kurpitsapiirakka sulatejuustokreemillä

sitä äskeistä kurpitsapiirakkaa, laitan ohjeen kanssa kun itse teen!

lämminsavulohta

kanansiipiä ja valkosipuleita

grillattavia marinoituja hedelmiä ja kasviksia, asuintuvassa meidän tavallista grillattavaa.

lähinnä juustokaalisalaatti sitten raastetta, silliä, hirveä, graavilohta, voita, saaristolaiseipää..

Väsäsin kerrossalaatin, sillin jätin erikseen.

maanantai 18. kesäkuuta 2012

ruismarjapuuro.

Se maistuu lapsuudelta. On niin harmittavaa toisaalta huomata jossain vaiheessa, ettei kukaan olekkaan tekemässä valmiiksi niitä lapsuuden herkkuja jotka kieli vei mennessään. Tähän kategoriaan kuuluvat erilaiset vispipuurot suurena osana! Olen pitkän aikaa jo miettinyt että jonkin sortin vispipuuroa täytyy tehdä, kun ei sitä tosiaan saa ilman että itse ottaa sen kauhan käteen ja tekee! Päädyin hetken tuumailun jälkeen päätökseen ja sitten väänsin ensi kertaa elämässäni ruismarjapuuroa.


Ruismarjapuuro (n. 4:lle)

200g puolukkaa
100g punaherukoita
n. 4 dl ruisjauhoja
n. 1,2l vettä
1 tl suolaa
n. 0.5 dl sokeria tai maun mukaan.


Keitä marjoja vedessä n.10 min, kunnes ovat antaneet makunsa ja värinsä veteen. Siivilöi puolukkavesi talteen ja puristele kaikki mehu marjoista mukaan lusikalla. Marjat voi halutessaan jättää puuroon, jolloin tietenkään ei tarvitse siivilöidä.
Nosta mehu liedelle ja sekoita ruisjauho marjaliemeen koko ajan vispaten. Puurosta tulee ja pitääkin tulla melko sakeaa tässä vaiheessa koska pitkän keittelyn aikana puuro sitten lientyy ja muuttuu rakenteeltaan oikeanlaiseksi.
Hauduta puuroa kannen alla 1,5-2h hiljaisella tulella, välillä sekoittaen. Puuro on sitä parempaa, mitä kauemmin sitä hauduttelee.
Puuron voi tarjoilla joko kylmänä tai lämpinä maidon kera. Tämä sapusta menee niin aamiaisena, väli- taikka iltapalana. Ihan kunnon annoksena aterianakin leivän kanssa ja vaikkapa jälkiruokana. Jokainen tavallaan!

perjantai 15. kesäkuuta 2012

nokkosmuusi ja sienikastike

Viime päivinä ei hirveämmin ole keittiön nurkissa kerennyt huiskimaan. Harmittaa toisaalta, mutta on tullut syötyä ennemmän ulkona taas vaihteeksi. Kuitenkaan mitään mainitsemisen arvoisia paikkoja ei vastaan ole tullut, sellaista keskiluokkaista sapuskaa on nenään eteen saanut. Ennemmin syö kuin selkäänsä ottaa, siis tällä tavalla. Ja nälkä lähtenyt, niin ehkä se on tällä kertaa saanut luvan riittää. Ja pitkälti nyt viime aikoina tullut kulutettua noita pikaruokaloita, elikkä pizzerioita ja muita tälläisiä joten en kummemmin arvosteluita ajatellut tehdä koska ei edes kuvia ole tullut kiireessä napattua.

Tänään olikin onneksi taas aikaa jäädä kokkailemaan ihan arkista sapuskaa. Ja pientä kasvimaatani korjaillessa törmäsin näihin ilkeäksi osottautuneisiin kasveihin luonnossa, nimittäin nokkosiin. Kuitenkin tämä ilkimys saadaan kuriin ja mainioksi kaveriksi kun siitä aletaan tekemään ruokaa. Ja terveyspommiksihan tuokin on luokiteltu mutta tärkeämpänä näen kyllä sen antaman maun! Mutta kuitenkin, sain idiksen tehdä nokkosista sitten jotain, että niitäkin saisi pihasta hävitettyä.


Sienikastike
150g herkkusieniä
n.2dl kuivattuja suppilovahveroita
1 iso sipuli
voita
1½dl vettä
3rkl vehnäjauhoja
2-3dl maitoa
1-2dl kermaa
soijakastiketta
suolaa
sitruunapippuria

-Kuumenna voi nokare pannulla, ja kuullota silputtu sipuli. Lisää joukkoon viipaloidut herkkusienet ja paista hetken aikaa. Lisää kuivatut sienet ja vesi, ja jätä porisemaan hetkeksi.
-Tee pienestä määrästä maitoa ja vehnäjauhoista suuruste, ja lisää se pannulle. Kuumenna hetki ja lisää sitten maito sekä kerma. Sekoita tasaiseksi ja mausta.
-Anna hautua vielä noin 10 minuuttia hiljalleen kannen alla.

nokkosmuusi
8 perunaa
maitoa
voita
suolaa
1dl ryöpättyjä nokkosia hienonnettuna

-Kuori ja keitä perunat. Nopeuttaaksesi keittoa, kannattaa perunat pilkkoa pienemmiksi.
-Survo perunoita vähän maitotilkan avulla. Lisää perunoiden joukkoon hienonnettu nokkos mössö, reilu voi nokare, suolaa oman maun mukaan. Lisää maitoa sen jälkeen niin että survos on kuitenkin kiinteää, muttei liian tönkköä.

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Karoliinan kahvimylly.

Kävin sunnuntai ajelulla mukanani HP, UH ja yksi henkilö lisää Joutsan suunnalla sijaitsevassa Karoliinan Kahvimyllyssä. Kyseinen kahvila on jo minun ja HP:n suosioon noussut kahvila-konditoria, kuin varmasti monen muunkin. Paikka on aika metsän keskellä, mutta puskaradion kautta kotoisalta tuntuva paikka on lähes aina tupaten täynnä. Kakut ovat järisyttävän kokoisia, mutta eivät vain näyttäviä sillä maku vie todella kielen mennessään.

Valikoimasta löytyy niin pikkusuolaista, ja mitä erilaisimmista kakkupaloista, kekseihin, pulliin ja piirakoihin. Kyseisestä paikasta voi tilata kakkuja, kuten yleensäkin konditorioista tai ostaa käydessä kokonaisenkin kakun. Kuivakakkujakin löytyy irtomyyntinä. Valikoima tiski on kuin taivas, ja vaikka rahaa tuleekin varata tälle kahvikeikalle koska yksi pala kakkua maksaa noin 4-5euroa mutta kyllä koko että maku antaa tarpeeksi vastinetta rahalle!
Yksi mainitsemisen arvoinen tuote on karjalanpiirakat ja niihin tuleva munavoi. Parempia en koskaan ole saanut! Kuitenkin tällä kertaa ei kuvaa niistä ole koska vaihtelun vuoksi otin suolaista piirakkaa palasen ennen makeaa.


tomaattimozzarella piirakka


jogurttimarjahyytelökakku


vadelmahyytelökakku


karviaismarjapiirakka vaniljavaahdolla


korvapuusti

Jos tahdot herkutella tai kerrankin käydä todella hyvässä paikassa kahvittelemassa, voin hyvällä omalla tunnolla suositella tässä paikassa käymistä! Hiukan kallista, mutta hinta-laatusuhde kuitenkin on kohdillaan. Ja ei ihan vatsa täynnä kannata paikkaan tulla, sillä kyllä tarjottavat täyttävät varsin hyvin! Voin melkein jopa sanoa paikan olevan suomen parhaimpia kahviloita joissa olen käynyt, joten syystäkin monen kulkijat vakiopaikaksi tämäkin on muodostunut.

torstai 7. kesäkuuta 2012

halloumcazhew-salaatti ja banaanileivät

Nam nam nam. En voi muuta kuin sanoa hallonium juuston vieneen jälleen kerran kieleni mennessään. Kuvaa en nälissäni kerennyt nappaamaan kun nopeasti väsäsin itselleni lämpimän cazhewpähkinä-halloumjuusto salaatin. Ai että olikin hyvää! Käytin makea curry- salaatinkastiketta, koska sitä sattui kaapista löytymään ja kelpasi aivan hyvin. Vaikka ihan oliiviöljy pelkilteen on yleensä parhainta ruokaisan salaatin seassa!
Lisäksi salaatin kanssa söin vielä yhtä lempiherkukseni muodostunutta leipäyhdistelmää, nimittäin baananiruisleipää! Tosin tälläkertaa en laittanut pähkinärouhetta, jota yleensä noihin tungen.Olen ajatellut tehdä jossain vaiheessa ihan oman postauksen leipävariaatioistani, sillä en todellakaan syö mitään kalkkunaleike/juustoleipiä sillä jotenkin niihin on kyllästynyt. Ja on niin paljon maukkaampia leivänpäällisiä olemassa!
En sen kummemmin jaksa alkaa ohjeeseen määriä antamaan, mutta jotain suuntaa kuitenkin. Eipä näihin kumpaankaan kyllä pahemmin ohjeita tarvitsekkaan..

Halloumcazhew-salaatti (2 hengelle)

oliiviöljyä
½ palaa halloumjuustoa
kourallinen pähkinöitä
1 pieni sipuli
salaattisiemen sekoitusta
rucolan lehtiä
jäävuorisalaattia
kirsikkatomaatteja
maissia
kurkkua
(salaatinkastiketta)

-Valmista vihersalaatti pohja jo valmiiksi odottamaan jääkaappiin.
-Paahda pähkinät pannulla ja siirrä sivuun odottamaan.
-Kuumenna loraus oliiviöljyä pannulla ja kuullota renkaiksi leikattu sipuli pannulla.
-Lisää pannulle kuutioitu halloumjuusto ja paista niin, että se saa kauniin vaalean ruskean pinnan. Heitä vielä pähkinä pannulle ja sekoita.
-Aseta vihersalaatti syville lautasille, lisää salaatinkastiketta tai oliiviöljyä ja pyöräytä sekaisin. Jaa pannulla odottava paiston kahden salaatin päälle.
-Tarjoile heti leivän kera.


Banaaniruisleivät

ruisleipää
banaania
margariinia
(pähkinärouhetta)

-Laita ruisleivän päälle sipaisu margariinia.
-Leikkaa banaanista ohuita siivuja leivän päälle.
-ripottele pähkinärouhe banaanien päälle, ja nauti!

maanantai 4. kesäkuuta 2012

kanapestoperunavuoka.

Kuka väitti ettei peruna ja kana muka sovi yhteen? Pidin eilen "en käy kaupassa" päivän ja sain kuin sainkin tehtyä jotain jo valmiina tarjolla olevista raaka-aineista. Kaapin uumenista löytyi 800g paketti kanan leikkeitä, joista sitten reilu puolet suikaloin kanapestoperunavuokaan ja 3 jäljelle jäänyttä paistoinkin valmiiksi jotain muuta ruokaa varten.
Tämä ruoka on hyvä hävikistä herkuksi ruoka, nimittäin edellisen päivän kanat ja keitetyt perunat uppovat tähän vuoalliseen mainiosti.Perunavuuan tekemisessä olin sen verta laiska, etten jaksanut alkaa tehdä itse pestoa joten tyydyin käyttämään pitkään kaapissa lojunutta kaupan valmis pestoa, eli hävikki periaatteella mentiin siinäkin.
Huomio, vuokaan sopisi mainiosti koskenlaskijajuustot tai mozzarella! Ja juustoraastekkin pinnalle mikäli haluaa. Ruoka ulkonäöltään on taas näitä "esteettisimpiä ruokia", mutta ehkä maku korvaa tuon puuttuvan hienon ulkomuodon!


Kana-pesto-perunavuoka (4 annosta)

450g kanansuikaletta
1 sipuli
3-4 valkosipulin kynttä
1 vihreä paprika
1 punainen paprika
8 isoa perunaa
2dl kermaa
4rkl vihreää pestoa
tuoretta basilikaa
mustapippurirouhetta
suolaa

Viipaloi kypsät perunat siivuiksi. Jos käytät raakoja perunoita, kuori ja keitä perunat, nopeutat aikataulua leikkaamalla perunat jo ennen keittämistä. Tosin tässä pitää olla varovainen ettei perunoita keitä muusiksi.
Kuumenna loraus öljyä pannulla ja kypsennä kanansuikaleet siinä. Lisää silputut sipuli ja valkosipuli pannulle ja anna kuumeta hetken aikaa. Lisää pannulle myös pieneksi pilkotut paprikat, mausta suolalla, mustapippurilla ja haluamillasi mausteilla. (jos käytät marinoituja suikaleita, ei pahemmin tarvi mitään lisäillä.)
Sekoita ruokakerman joukkoon pesto, suolaa ja tuoretta basilikaa silputtuna. Lado uunivuokaan ensin kerros perunasiivuja ja laita kanasekoite seuraavaksi. Peitä toisella kerroksella perunoita ja kaada kermaseos vuokaan, ja heiluttele niin että se leviää koko seokseen.
Paista vuokaa 225 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 20 minuuttia, niin että liika nestemäisyys on kadonnut ja vuoka on tiivistä. Puolessa välin paistoa kannattaa varovasti sekoittaa vuokaa, mutta varo ettet hajota kerrostuneisuutta pahasti.
Tarjoile raasteen tai tuoresalaatin kera!



sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Pavut ovat yksi minun rakastamiani raaka-aineita. Jotenkin asuintuvan keittiön kuivakaappi varastoista vain täytyy löytyä papuja, koska ne ovat helppoa hätävara ruokaakin. Niistä on helppo tehdä risottoa tai jotain pataa nopeallakin aikataululla. Tässä hetki sitten ostin asuintuvalle tortillapohjia ja päätin täyttää ne sitten kaikkea mitä kaapistalöytyy taktiikalla. Sainkin sitten inspiksen tehdä papuhöystön tuoreitten ja kylmien raaka-aitten lisäksi sinne väliin ja tuli kyllä aivan mainiota! Lisäsin itse vielä hieman tabascoa ohjeeseen jotta potkua tulisi, ja aromisuolaakin kai taisin laittaa.


Papupata (4 annosta)

ainekset:
oliiviöljyä
½punasipuli
1 sipuli
½ yksikyntinen valkosipuli
3 pientä porkkanaa
½paprika
1prk (380g) kidneypapuja suolaliemessä
1prk (500g) yrttistä tomaattimurskaa
25g oliiveja
vettä
tuoretta basilikaa
chilimaustetta
oreganoa
(suolaa)

Kuumenna syväpannu ja kuullota silputut sipulit oliiviöljyssä. Lisää pannulle paloitellut porkkanat, valkosipuli murskattuna ja lisää noin ½dl vettä.
Anna hetken aikaa porista ja lisää pilkottu paprika. Sekoita joukkoon huuhdellut pavut ja tomaattimurska. Huuhtele tomaattimurskapurkki hiukalla vedellä ja kaada pannulle.
Lisää vielä hienonnetut oliivit, silputtu basilika ja mausta makusi mukaan. Lisää vettä riippuen kuinka tönkkiä padasta haluat. Anna hautua noin 10 minuuttia miedolla lämmöllä.
Tarjoile esimerkiksi keitetyn riisin kanssa tai tortillojen täytteenä.