Sivut

tiistai 27. toukokuuta 2014

Chicken ala Anniina

 Tein tuossa "pikkusiskolleni" ruokaa illalla. Aluksi suunnitelmiin kuului vuohenjuustot ja paholaisen hillot mutta ystäväni ei oikein juuston ystäviä ole joten juusto jäi seuraavaan kertaan odottamaan kaappiin. Eiköhän se sieltä katoa, vaikka viinilasin ja hyvän ystävän seurassa viimeistään viikon lopulla.

En jaksa reseptiä kummemmin lähteä vääntämään koska ruoka oli melko improvisaation voimin heitettyä. Kanoihin tuli valkosipulia ja yrttejä, lisäkkeen sitten ratatoille tyyppinen kasvishärpäke. Tuoretta minttua sekä kirsikkatomaatteja myös parvekkeelta mukaan nappasin. 

Hyvää silmänruokaa! :)




sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

friteerattu kukkakaali


Olen koukussa masterchef australiaan! Katson jokaikisen jakson ruudusta koska meidän telkkari ei tykkää Jim kanavasta eikä sitä suostu näyttämään. Joku voi pitää minua pölvästinä mutta teen aika usein muistiinpanojakin katsoeassani sitä, sillä siitähän saa niin paljon ispiraatiota että huh!
Tänään kävimme kaupassa avokin kanssa ja nenän eteen kuin astui kukkakaali. Kaunis valkoinen paukurapää vihreine lehtineen. Samalla hetkellä muistin jonkun kerran friteeranneen kukkakaalimöykkyjä masterchefissä ja näimpä kainaloon tuo pallura päätyi. Päätin että nyt saan avokin tykkäämään tuosta kasviksesta mitä hän aina on karttanut. Ja arvatkaa mitä, niinhän minä hänet sainkin sitä syömään ja innoissaan.. tosin vasta upotettuane frittitaikinassa voihin pannulla sekä majoneesiin dipattuna, mutta onnistuin silti!



Friteeratut kukkakaalit  1-2henkilölle naposteltavaksi/alkupalaksi


-puolikas kukkakaali
-vehnäjauhoja n. 2dl
-kananmuna
-suolaa
-mustapippuria
-tacomaustetta
-muita mausteita/yrttejä oman maun mukaan
-n.½dl nestettä (esim. olutta, siideriä, sitruunateetä)
-öljyä uppopaistoon (meiltä oli öljy melko lopussa joten jatkoin rasvaa voilla, ja toimi hyvin.)

-Pieni kukkakaalista noin peukalonpään kokoisia möykkyjä. 
-Valmista friteeraustaikina. Sekoita keskenään kananmuna, mausteet ja neste. Lisää jauhoja pikkuhiljaa sekoittaen kunnes taikina on löysää mutta sen verran kiinteää että se tarttuu kukkakaaleihin. 
-Laita kukkakaalit taikinakulhoon ja pyörittele niin että kaikki ovat taikinassa.
-Kuumenna rasva kattilassa.
-Aseta taikinaiset kukkakaalit kauhalla öljyyn ja anna uppopaistua n. 5 minuuttia kunnes ovat saaaneet ruskean värin. (Kukkakaalit eivät voi olla hirveän isoja, koska muutoin ne eivät kerkeä tässä ajassa pehmetä sisältä. )

-Tarjoile kukkakaalit dippikastikkeen kanssa. Itse tein dipin majoneesista, tuorejuustosta, tilkasta sitruunamehua ja kurkkusalaatista sekoituksen joka toimi todella hyvin kukkakaalien kera. 

tiistai 4. helmikuuta 2014

haudutetut ricottatäyte päärynät kauramurun kera

Meillä oli tänään keittiössä avokin kanssa masterchef-taisto. Avokki suunnitteli suuria ja raaka-aineetkin oli hyviä, mutta myönnetään että minä kisan vein jälkkärilläni. Ei oikein herran tekemä kasvismössö jota ehkä voisi kutsua ratatouilleksi ja palanut ylisuolainen halloum iskenyt, ja sain kuulla todella ihanat sanat, nimittäin: "taidat sinä minua oikeasti rakastaa tosi paljon ku ihan söit jopa melkein puolet annoksesta". Onneksi annokset olivatkin pienet ;)

Omaksi jälkkärikseni teinkin jotain ihan uutta ja sellaista mikä nappasi heti aivan kuin nappiin.
Jälkkärinä tämä ei sinänsä ole vaikea mutta omat haasteensa siinä kuitenkin on, kuten esteettinen puoli ja makujen fiksaus juuri kohdilleen. Tämä ei ollut liian makea, mutta silti juuri sopivan.



Haudutetut ricottatäyte päärynät kauramurun kera 4kpl


4 pientä päärynää

keitinliemi:
vettä
2-3tl kanelia
ripaus kaardemummaa
3-4tl vanilja-aromia
1-2dl taloussokeria
½-1dl intiaanisokeria

täyte:
100g ricotta-juustoa
50g maustamatonta tuorejuustoa
tippa vanilja-aromia 

kaurakeksit (muru):

50g margariinia
1dl sokeria
2dl kaurahiutaleita
1rkl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
1muna


- Hauduta päärynät. Kiehuta vesi, lisää sekaan kaneli, kaardemumma, vanilja-aromi ja sokerit. Tarkasta maku. Kuori päärynät ja laita ne liemeen keittymään. Tee päärynöiden keittyessä muut valmiiksi.

-Valmista kaurakeksit. joista voit murustella haluamasi määrän annoksiin. Sulata margariini. Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita kuivien aineiden juokkoon rasva ja kananmuna.
-Tee leivinpaperille nokareita isoin välein sillä keksit leviävät paistuessa, paista 200 asteessa kunnes keksit ovat kullanruskeita, uunista riippuen 5-10min.
-Ota keksit uunista ja anna jäähtyä.

-Valmista juustotäyte. Murustele ricotta hienoksi kupissa. Sekoita juokkoon tuorejuusto ja sekoita suhteellisen tasaiseksi massaksi. Mausta hieman vanilja-aromilla ja sokerilla, mutta älä liikaa jottei ricotan maku häviä. 

-Kun päärynät ovat läpikotaisin pehmeitä, (n. 30-40 min päästä) ota ne pois liemestä ja anna hieman jäähtyä. Liemen voi heittää pois.
-Päärynöiden jäähdyttyä niin että voit koskea niihin, ota esimerkiksi pyöreäpäinen maustemitta jolla voit kaivertaa päärynän alaosasta "käytävän keskelle päärynää.Pyri tekemään se varsin siististi. 
Kun olet saanut kaiverrettya kunnollisen aukon päärynän sisuksiin, täytä se ricottatäytteellä pursottamalla pursotinpussista. 

-Kasaa annos. Ripottele lautasen pohjalle keksinmuruja ja halutessasi ricottajuustoa. Aseta täytetyt päärynät ja nauti esimerkiksi valkoviinilasillisen kera. 






PS. Tein itse vain 2 päärynää tänään, vaikka ricottatäytettä ja keksejä valmistinkin neljän hengen edestä, keksejä ohjeesta tulee tosin enemmänkin. Joten hyvää naposteltavaa jäi päärynöidenkin jälkeen, kaurakeksejä ricottatäytteellä, nam!

perjantai 31. tammikuuta 2014

vadelmainen suklaatäytekakku-unelma



Ystävilläni, itseasiassa pariskunnalla on synttärit kummallakin osapuolella viikonvaihteessa joten he pyysivät minua tekemään suklaisen kakun. No tottakai minä tuumasta toimeen tartun pyyntöön ja teen sellaisen! Vitsit kun rakastankaan kakkujen tekemistä ja nyt on mennyt liian pitkään ilman kakkustelua ihan täytekakulla.

Välissä suklaaganachea vaahdotettuna sekä vadelmarahkatäytettä. Päälle valutin suklaaganachen ja tein suklaarullia eri suklaista ja olen tyytyväinen :) Mitä mieltä te olette? 

keskiviikko 29. tammikuuta 2014

suklaakohokas projekti

Tuossa pari viikkoa sitten istuimme iltaa ystäväni luona ja yhtäkkiä hänelle tuli idea että lähdemme kauppaan hakemaan ruokatarpeita. Hän sanoi tekevänsä pääruuan ja antoi valtuudet minulle tehdä jokin jälkiruoka. Mietin päässäni varmaan sata eri vaihtoehtoa ja päädyin johonkin mitä en koskaan aikaisemmin ole itseasissa kokeillut, nimittäin suklaakohokas. Yksinkertainen mutta samaan aikaan vaikea jälkkäri, jonka voi pienellä kämmillä pilata. 

Jälkkärit kuitenkin onnistui suhteellisen hyvin, mutta kuitenkaan perfektionistina ruokaa kohtaan en ollut täysin tyytyväinen kohokkaan makuun joten resepti kaipaa vielä hiomista. Siksi jätän teidät ilman reseptiä vielä, mutta enhän minä voi teille epätäydellistä reseptiä antaa! Kuva mojauksen voin teille sallia kuitenkin, syökää silmillä!




 Chilinen suklaakohokas, vaniljakerma suolaisella tatsilla ja vadelmakastikkeella.

maanantai 20. tammikuuta 2014

Uusi vuosi ja uudet kujeet

Uusi vuosi on lähtenyt tosi näppärästi käyntiin! Nyt kun vielä ollaan saatu eteläänkin lunta, on se ihana astella ulkona pakkasen purressa poskia punalle. Kylmäkään kun ei haittaa kun oikein osaa pukeutua ;)

Keittiön puolella ei ole ollut hiljaista vaikka täällä blogin puolella on hieman hiljaista vieteltykkin. Älkää huoliko, aion tuoda teille nimittäin paljon uusia reseptejä joita olen pikkuhiljaa hionut ja hionut etiäpäin. Uuteen vuoteenhan täytyy lähteä ihan kunnnon rytinällä eikä millään pienellä piirryksellä.. Tosin ruuan kanssa asia kyllä on välillä niin että "less is more".

Teille on tulossa ohjetta chilisistä suklaakohokkaista ja britakakuista aina viinikanaan, tai ranskalaisittain sanottuna Coq au viniin saakka. Ja tietysti kaikkea niiden väliltä.

Olen hieman myöhässä näiden menneen vuoden muisteluiden kanssa, mutta parempihan se on nyt tai ei milloinkaan! Tässä siis minun vuoden ruokakohokohtia:

 Voileipäkakut tuttavan tupaantulijaisiin, kala ja liha

 Kesäkurpitsakakku

 Cappucino-vanilja täytekakku

 avokadopasta

iha tavalliset korvapuustit, mutta oli niin makoisia!

 
kana-cazhewpähkinä wokki riisin kera

proteiinipannukakut

ystäväni syntymäpäiväkakku


Irish coffee pöllö cupcaket

vegaanin seitan kebab pitaleivillä 

Thaimaalainen kalakeitto riisin kera


Siinä saattaisi olla nopealtaan koneen uumenista löydetyt viime vuoden napsimiset, vaikka oikeastihan tekeleitä on vielä tuplamäärät. Kaikkia kuvia en löydä varmasti kuin viikon etsinnän jälkeen, mutta ehkä senkin teen joskus vielä ;)
 Nyt lähipäivinä taas tulee reseptipostaukset kehiin!