Sivut

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

sämpylöitä puurosta sekä omenakaneli-pullaa

Tuli tehtyä sämpylöitä lopuista kaurapuuron jämistä, sekä samalla uunia lämmittäessä sitten pullataikinan puolittain inkkarisokeriin joista tein kahdenlaisia pullaisia. Sopivasti tuli muutamat pullat pyöräytettyä sitten ja vähän isompi kasa niitä leipiä, kun ei siitä osaa aina sanoa paljonko niitä loppujen lopuksi sitten tuleekaan, koska näissä leipomuksissa mennään aina "näppituntumalla", siksi tarkkoja määriä ei ohjeestakaan löydy :)

pullat odottamassa uuniin pääsyä.

valmiit pylleröiset.

Porkkanasämpylät puurosta


2-4dl kaurapuuron loppua
2-3 porkkanan raaste
 ½-1dl kurpitsansiemeniä
1 pussi kuivahiivaa
loraus hunajaa
1-3dl kuumaa vettä, puuron määrästä riippuen
hieman suolaa
n.½ dl juoksevaa margariinia
n.8dl sämpyläjauhoja, puurosta riippuen

-sekoita jäähtyneen puuron joukkoon porkkanaraaste, kuumavesi, hiiva, hunaja, suola ja sekoita tasaiseksi. Lisää pikkuhiljaa jauhoja sekoittaen puuhaarukalla.
-Lisää jauhoja kunnes taikina on melko tönkköä, eikä sitä voi enää sekoitella puuharukalla. Ala vaivata taikinaa, lisää juokseva margariini ja jatka vaivausta ja jauhojen lisäämistä kunnes sämpylätaikina on "oikeanlaista", leivottavaksi sopivaa.
-Kohota vesihauteessa liinan alla noin 2 kertaiseksi taikina, ja leivo taikinasta jauhoja apuna käyttäen pieniä palloja. Aseta ne leivinpapereille ja kohota vielä liinojen alla jonkin verran.
- Paista uunissa keskitasolla 225 asteessa, 10-15minuuttia koosta riippuen.




Pullat

0,5l vettä tai maitoa
n.1 dl sokeria
1dl intiaanisokeria
2 pussia kuivahiivaa
1-2rkl kardemummaa
1tl suolaa
n.14dl vehnäjauhoja
150g margariinia

kananmunaa voiteluun

-Liuta hiiva n.42 asteiseen nesteeseen. Lisää joukkoon sokerit, kardemumma ja suola, sekä sen verran vehnäjauhoja jotta saat vellimäisen koostumuksen. Vatkaa taikinaa jonkin verran jotta saat sisään ilmaa. 
-Ala lisäämään jauhoja, ja alusta niin pitkään kuin saat vähitellen pullataikina koostumuksen. Loppuvaiheilla lisää sulatettu margariini ja lisää jauhoja tarvittaessa. 
-Kohota vesihauteessa n. 2 kertaiseksi. Kohotettua jaa taikina kahtia, ja leivo puolikkaista pitkiä pötköjä joista on helppo leikata palasia ja pyöritellä pulliksi.
-voitele kananmunalla ennen paistoa, ripottele esim. raesokeria ja mantelilastuja pullien pinnalle. 
-Paista uunissa 200 asteessa noin 8-10 minuuttia, koosta riippuen. 

Ohjeessani pullataikinaan tulee vähän sokeria, joten kannattaa päälle ripotella sokeria tai tehdä jotain"erikoispullia". Jos näin ei tee, kannattaa lisätä taikinaan itsessään enemmän kuin 2 desin verran sokeria koska eihän pullista mitään sämpylöitä tahdota ;)

Tein itse omenakanelitäytteisiä puolesta taikinasta:
omenaa raastettuna
juoksevaa margariinia
kanelia 
sokeria

-Kauli puolet taikinasta korvapuustien teko tapaan noin neliskulmainen lätty jauhotetun pinnan päälle. Levitä koko alueelle ensin juoksevaa margariinia tasaisesti, sitten kaneli, sokeri ja omenaraastetta niin että sitä on riittävästi joka puolella. 
-Kääri taikinalevy rullalle, ja leikkaa siitä noin nyrkin levyisiä palasia, taita päädyt "pullan alle" ettei täytteet leviä ja aseta leivinparille. Voit tehdä myös perinteiseen korvapuustin tapaan.
 -Voitele ja paista saamaan tapaan kuin normaalisti.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti