Sivut

perjantai 7. joulukuuta 2012

Rättänät

Itsenäisyyspäivän aterialle tein jälkiruuaksi rättänöitä, eli pieniä mustikkakukkoja. Oikeastaan teemaankiin sopi hyvin, suomalainen voimaruoka mustikka+ suomalaisille olennainen ruis sekä tarjoillessa suomalaisten eniten maailmassa kuluttama tuote > jäätelö.


Rättänät 5kpl


pohja:
125g voita
0,5dl sokeria
2dl ruisjauhoja
0,5dl ohrajauhoja
0,5tl leivinjauhetta

täyte:
5dl mustikoita
0,5dl sokeria
1rkl perunajauhoja

-vaahdota voita ja sokeria hieman. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita voisokerivaahtoon. Laita taikinamöykky vähintään tunniksi, miellellään reiluksi kahdeksi kylmään odottamaan.
-Sekoita mustikoiden joukkoon (kannattaa olla melko sulia, koska nopeuttaa paistumista) sokeri ja perunajauhot.
-Kauli taikina ohueksi levyksi työtasolle ja leikkaa siitä ympyrän muotoisia palasia ja aseta ne pieniin hyvin voideltuihin folio/uunivuokiin kupiksi niin että taikina tulee yläreunoille asti ja täyttää pohjan kokonaan. Täytä kuopat mustikoilla. Kauli lopputaikinasta uusi levy ja leikkaa siitä ympyräkannet leivoksille, aseta päälle ja painele tiiviiksi reunoilta.
-Paista uunin keskikerroksessa 200 asteessa noin 15-20 minuuttia. Tarjoile lämpimänä vaniljajäätelön tai -kastikkeen kanssa.

! voit käyttää myös muffinssipeltiä, mutta itse totesin juuri sellaista käyttäessäni että leivokset hajoavat todella helposti kun niitä ottaa pois vuoasta. Tulee annoksesta hieno, vaikka leivos levähtääkin, mutta jos haluat kokonaisena tarjoilla, niin silloin yksittäiset vuuat kehiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti